Avoimin mielin suuntasimme noille syntisille uima-altaille, olimme päättäneet antaa niille mahdollisuuden. Ystävällinen nainen luovutti meille heti kättelyssä pyyhkeen sekä punaisella kellukkeella varustetun avainrenkaan maksua vastaan. Varmoin askelein suuntasimme saunaosastolle jossa kohtasimme ensimmäisen vastoinkäymisen, kaapit olivat kapeita ja laukun niihin sullominen tuotti suurta päänvaivaa päivän laivalla viettäneille koordinaatiokyvyillemme.
Vastoinkäymisistä vahvistuneena tartuimme juomiimme ja suuntasimme altaille, joille matkan uuvuttamat ruumiimme suorastaan huusivat. Kauhuksemme maksimaalinen määrä karvajalkoja oli täyttänyt nuo poreilevat ihmeet ja jouduimme totuttelemaan veden saloihin lastenaltaassa. Edes alkoholilla karaistut silmämme eivät saaneet noita porealtaassa kelluvia miehisiä olemuksia näyttämään hyvältä. Kuin selviytyjät konsanaan ryhdyimme tuohon suurempaan tehtäväämme, arvosteluun. Altaan syvyys oli tyydyttävä mutta veden lämpöä olisin hieman henkilökohtaisti nostanut. Toisin kuin Hyvinkäällä altaassa ei ollut omituisesti ruumiin aukkoihin suihkuttavia suulakkeita.
Poistuttuamme altailta suihkutiloihin. Pettymykseksemme suihkuista virtasi vesi ikävän hiljaisesti ja suihkugeeli loisti poissaolollaan. Saimme kuin saimmekin itsemme pestyä ja siirryimme saunaan, jossa kaksi naista rötkötti ilkosillaan kattoa katsellen. He kuitenkin poistuivat välittömästi ja saimme lämmitellä rauhassa. Pukuhuoneessa hiustenkuivaus oli tehty mahdottomaksi kahdella hiustenkuivaajalla, joissa teho ei olisi riittänyt edes kääpiöhamsterin kuivaamiseen. Poistuimme siis jälleen hiukset märkänä paikalta.
Lukuunottamatta firman kanssa risteilleitä idiootteja poreilu oli suht miellyttävää ja toimisin samalla tavalla seuraavallakin risteilyllä. Lisäksi haluan mainita, että sinkkunaisten on hyvä ottaa mukaan mahdollinen tiedustelija/agentti miesten saunaan ajan/energian säästämiseksi koska ruotsinristeily jo sinäänsä on tarpeeksi rankka.

+alkoholitarjoilu
+suuttimet eivät suihkuta vettä suoraan reikiin
+rentoutuminen???
+ihmiset puheliaampia kun normaalissa uimahallissa
+monikansallisuus
+tilava sauna
+monikansallisuus
+tilava sauna
-firman risteilyllä olijat
-pienet pukukaapit
-altaassa saa olla max.15 min.
-saunassa oli jotain outoa meininkiä
-epäviihtyisä
-epäviihtyisä
-huonot suihkut
-tehottomat hiustenkuivaajat
-suihkugeeli oli lopussa
bloginne ahkerana (ja toistaiseksi ainoana?) seuraajana toivoisin seuraavaksi syväluotaavaa katsausta hakunilan uimahalliin, tuohon itä-vantaan helmeen!
VastaaPoistaps. onko uimahallikerho-blogissa tulevaisuudessa luvassa minkäänlaisia erikoisosuuksia kuten uimalasitestausta tai kahviogalluppia? mielestäni hartsportista pitäisi saada plussaa!
VastaaPoistaKiitos palautteestanne! Pyrimme toteuttamaan toiveitanne mahdollisuuksien mukaan.
VastaaPoistaTänne eksyneenä totean, että mikäli teidän saunatutkimuksenne alkaa aina siten, että käytte ensin huuhtomassa paskat pois vesialtaaseen ennen suihkuun ja saunaan menoa, voitte joko lopettaa tai muuttaa toimintanne päinvastaiseksi...
VastaaPoista